http://ad.zanox.com/ppc/?31811413C36070243T

tiistai 2. helmikuuta 2016

Elämäntapamuutoksesta pysyvä?

Moni saa tammikuussa inspiraation aloittaa uudet terveelliset elämäntavat. Mullakin täällä blogissa oli haaste Terveelliseen Tammikuuhun. Toisilla elämäntapamuutos tarkoittaa ruokavalion korjaamista tai herkkujen vähentämistä ja toisilla ehkä urheilun aloittamista. Valitettavan usein alkuinnostuksen jälkeen uudet tavat kuitenkin unohtuvat, ja pikkuhiljaa sitä palaa omiin vanhoihin (huonoihin) tottumuksiinsa.


Tutkimusten mukaan uutta tapaa pitää toistaa vähintään 21 kertaa, ennen kun siitä muodostuu pysyvä tapa. Valitettavasti kovinkaan moni ei jaksa kokeilla uutta juttua noin montaa kertaa, vaan innostus lopahtaa jo aikaisemmin, ja näin ollen uutta tapaa ei ehdi muodostua. 

Oli elämäntapamuutoksen tavoite sitten mikä tahansa, niin aina kannattaa lähteä liikkeelle pienin askelin. Jos esimerkiksi tavoitteena olisi urheilla kolme kertaa viikossa, ja lähtötilanne on ei urheilua lainkaan, kannattaa liikkeelle lähteä urheilemalla kerran viikossa ja vaikka kävelemällä töihin (tai osa matkasta) kerran viikossa. Ja näitä uusia rutiineja pitäisi siis jaksaa toistaa se noin 21 kertaa, ennen kun siitä oikeasti tulee pysyvä tapa. Sen jälkeen voi urheilukertoja alkaa lisäämään.



Jos taas tavoitteena on ruokavalion korjaaminen vähentämällä sokerin määrää, ja lähtötilanteessa on tapana laittaa kahviin aina monta lusikallista sokeria, niin ensimmäiseksi kannattaisi jättää sokeri pois kahvista. Mielummin sallii itselleen vaikka palan tummaa suklaata kahvin kanssa, kun että tekee joka kerta kahvistaan sokeripommin. 

Kun lähtee liikkeelle pienin askelin, on paljon suurempi todennäköisyys, että muutoksessa myös onnistuu! Ei ole mitään järkeä lähteä hifistelemään superfoodeilla, jos ruokavalion perusasiat ei ole kunnossa. Eikä ole järkeä alkaa heräämään joka aamu kuudelta urheilemaan, jos unta ei silloin kerry tarpeeksi.

Perusasiat siis kuntoon ensin ja pienin askelin kohti parempia valintoja :)

Terveellinen Tammikuu - haasteen ruokavalio on mielestäni hyvä pohja jokapäiväiselle ruokavaliolle. Toki viljat, maitotuotteet ja lihan voi jo ottaa mukaan kuvioihin, jos ne kokee itselleen hyviksi.


2 kommenttia:

Jätä kommentti